14.10.06

Runoja: Hannu Häkli

Toisin silmin

Mies ummistaa silmänsä samaan laukaukseen
johon naapuri herää,
pakkasyö täyttää keuhkot
ja tähdet muuttuvat haulisuihkuksi
taivaan puhuttelevaa syvyyttä vasten.

Olen herännyt keuhkot täynnä
vuorotellen savua ja vettä
epävarmana kumpi on kohtaloni
vai kuvittelenko kaiken
hetkellisessä riittämättömyyden tilassa.

Maitohammas lohkeaa jäiseen omenaan
jonka poimin karkeita neulasia muistuttavalta nurmikolta
enkä voi olla näkemättä oksien välistä
miten tähdet muuttuvat hauliparveksi
taivaan epäoikeudenmukaisuutta vasten.


Seitsemän

Toiset kuolevat
kun toisille tehdään ruokaa,
kannan silpoutuneita sammakoita, hiiriä ja rottia
pellolta metsänreunaan.

Auringonpistoksesta viisastuneena
lippalakissani lukee
Lujaa Laatua Lada
ja ojassa pesen verestä kuivuneita käsiä
kuin kokenut tappaja
punnitsen kämmenissä veren värjäämää
vettä.

Ja paarmat himoitsevat hionnutta ihoa
edes pienen palan
kotiin vietäväksi.


Saalistaja

Nostokurjen nokassa betonia
joka saa sisälleen
talveksi monta elämää.

Koko kesä hengitetty
rakennustyömaan pölyä
keuhkot täyteen
kuunneltu koneiden ääniä.

Tutustutaan villiintyneen heinikon reunalla
kysyt onko fasaaneita näkyny
kädessäsi torilta ostettu,
muovinen jousipyssy

ja vyökotelossa kolme imukuppinuolta
palavat halusta
pureutua lihan läpi.


Pawnee

Imukuppinuolten haavat
jäävät iholle vuosiksi
terä uppoaa muistiin
maalatut kasvot vääntyvät huutoon.

Taistelu taukoaa hetkeksi
keittiön pöydän ääressä
revin sämpylää kuin biisonin lihaa,
kaakao kuivuu vereksi suun ympärille.

Laskettuani äidin patistaman pissakaaren
tahrimatta reunoja
olen valmis viemään ensin roskapussin
ja vasta sen jälkeen
vihollisen päänahan.


Omin päin

Jääkausi alkaa marraskuussa
kaatuminen purkautuu suuhun
muistamattomina lauseina.

Kypärän jätin valopylvään alle
lumi putoaa repaleisina lastuina
kuin hidastettuna
pään paikalle.


Hannu Häkli (s. 1972) on tamperelainen kirjoittaja. Hän on käynyt Viita-akatemian, ja hänen runojaan on julkaistu mm. runouslehti Taitteessa sekä Helsingin Sanomissa. Vuonna 2005 Häkli sijoittui kolmanneksi Poetry Slamin SM-kisoissa. Samassa kilpailussa kolmikko Hannu Häkli, Kari Raineranta ja Anna Elina Turunen voitti lavarunouden joukkuemestaruuden.

Linkkejä:

Viita-akatemia
Lisää Poetry Slamista Tuli & Savun sivuilla.

Ei kommentteja: