21.10.06

Viides rooli: Vihan värit


Tunnen vihan kolme muotoa, ne näyttäytyvät minulle väreinä: punaisena, mustana ja valkoisena.


Vaarattomin niistä on punainen. Se on raivon tulinen sisar, joka syöksähtää esiin valon nopeudella ja linkoaa ilmoille teräviä, satuttamaan tähtääviä sanoja. Se saa veren kuohahtamaan ja suonet sykkimään, se hämärtää näön, viskaa pään taaksepäin ja kasvattaa äänen karjunnaksi, hervottomaksi huudoksi, jonka seassa kirosanat törmäilevät toisiinsa. Punainen viha toimii kuin palkeet, se lietsoo itsensä salamannopeasti näyttäväksi ja suureksi liekkimereksi, mutta sen elinkaari on lyhyt. Arat se pelästyttää, mutta pauhuun tottuneita punainen viha myös huvittaa. Huipun saavutettuaan se hiipuu pois, jättäen jälkeensä hämillisiä ilmeitä ja palaneen käryä, toisinaan myös puhdistuneen ilmapiirin.


Musta viha on vahva, silmitön ja aggressiivinen, se on syntynyt lyönneistä, potkuista, alistamisesta ja jatkuvasta pelosta. Se on täynnä kuonaa, visvaa ja märkiviä haavoja. Se kalvaa sielua ja syö sydäntä, pesiytyy ihon alle ja mielen moniin onkaloihin. Musta viha leimahtaa esiin pimeydessä, yön hiljaisina sudenhetkinä, katseiden ulottumattomissa. Se on pitkäikäinen ja vaikea nujertaa, sillä kostonhimo pitää mustan vihan hengissä. Se kutsuu itseään mielellään oikeutetuksi ja odottaa kärsivällisesti tilaisuutta jatkaa pahojen tekojen kierrettä. Oman ajan ehtyessä se siirtää löyhkäävän taakkansa seuraavalle sukupolvelle.


Kolmikosta kavalin ja julmin on valkoinen viha. Se on kylmä ja laskelmoiva eikä tarvitse syytä sivalluksilleen, sillä sille riittää nöyryyttämisen tuottama nautinto. Valkoinen viha ihannoi kovuutta ja väkivaltaa, se rakastaa yleisöä ja julistaa aina olevansa oikeassa. Se puolustaa olemassaoloaan reviirillä sekä itsekkäillä ajatuksilla, joiden sijamuoto on genetiivi: minun, minun, minun! Armolle valkoinen viha vain nauraa halveksivasti, sillä muiden tuska on sen eliksiiri ja olemassaolon suurin syy. Valkoinen viha on kolmikosta vaarallisin ja synneistä raskain kantaa, sillä sen viitan alle on kätkeytynyt kalma, itse armoton tuoni, joka viikatteellaan katkaisee elämänlangan.


Kirjoittaja: Viides rooli www.viidesrooli.wordpress.com

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Valkoinen viha ei naura armolle, koska armon käsite on sille tuntematon.

Haavetar kirjoitti...

Kiitos vahvasta ja ymmärrystä lisäävästä! Värit tekivät käsittämätöntä ymmärrettävämmäksi. - Ja ymmärryshän ei toki tarkoita hyväksymistä, joka tuntuu vaikkapa tämän päivän poliittisissa keskusteluissa unohtuvan.

Anonyymi kirjoitti...

"Valkoisesta vihasta" löydän paljon narsistisia piirteitä. Joku on sanonut, että narsisminkin, siis varsinainen narsistinen persoonallisuushäiriö, syntyy itsevihasta... ja on eräänlainen selviytymismekanismi... mutta asiasta on varmasti monia tulkintoja.

Rita A kirjoitti...

Jännittävästi esitetty. Aion lukea vielä muutamaan kertaan koska siinä on niin paljon ulottuvuuksia ja minulle uutta ajattelutapaa.

Intouduin omaan blogiinkin kirjaamaan ajatuksia ja hajatietoja vihasta ja vihastumisesta ihmisen psykologian kannalta.

Haavetar,

Tosi aiheellinen täsmennys. Ymmärtäminen eli käsittäminen ei ole lainkaan samaa kuin ymmärtäminen eli hyväksyminen. Olen kerran saanut yhden ihmisen vihat päälleni kun sanoin hänelle mielipiteen että jos hän pystyy ymmärtämään erästä itseään loukannutta... pidemmälle en päässyt kun toinen jo vaahtosi ja uhosi. Sieltä jostain vaahtopäiden keskeltä tajusin että hän ei käsittänyt mitä ymmärsin... eikun tota öh.

Maria,

Pahus soikoon, nytpä ajattelen tuonkin paremmin. Pitäisi mennä imuroimaan, mutta ehtiihän sen :) Nono-blogi saattaa aiheuttaa riippuvuutta, huomaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hienosti oivallettua ja LOISTAVASTI kirjoitettu. Lukiessa mieleni toisteli "juuri noin", "juuri noin". Kunpa pysyisi vain punaisessa edes, huah!

LL kirjoitti...

Upeasti, upeasti kirjoitettu.

Anonyymi kirjoitti...

Huh.

Valkoinen elää vihasta, ilman vihaa, sitä ei olisi olemassakaan.
Armoton ja pelottava.

Hyvä kirjoitus, Viides rooli.

Anonyymi kirjoitti...

Tämäpä sattui.
Minun vaakunassani värit ovat punainen ja hopea.

Ensin.
Minä en suutu juuri koskaan.
Vaimo tietää, että joku ärsyttää minua kun karauttelen kurkkuani.

Minä pystyn ottamaan vihan laatikosta, kuin minkä hyvänsä tarvekalun. Joskus, kun pitää tehdä jotakin, mitä ei halua, niin viha on oikein hyvä väline sen tekemiseen.

Samoin vihan voi ottaa laatikostaan, silloin kun se auttaa kommunikoimaan sille yleisölle, jota pitää puhutella.

Nykyään ihmiset eivät opi vihaamaan kunnolla. Lempiajattelijani on sanonut, ettei ihminen joka osaa vihata, ole rakastamisen arvoinen.


Sitten kun minä katson, että olen sietänyt tarpeeksi, minä vihaan kylmästi, pitkään, armottomasti, järjestelmällisesti, analyyttisesti, sukupolvesta toiseen, mielelläni ja avoimesti, enkä tunne sivullisia.


Ihmiset kuvittelevat vihaa negatiiviseksi ominaisuudeksi, mutta se johtuu osaamattomuudesta.

Ainut negatiivinen tunne on penseys joka kuivattaa sydämmen kylmäksi ja katkeraksi. Mikä hyvänsä tunne, mitä ei käytä, voi alkaa kalkkeutumaan penseydeksi.

Olen sanonut ja sanon taas, vain ne ilmiöt jotka tunnustaa, voi hallita. Jos et tunnusta sadetta, et voi suojautua siltä.

Kun ihminen ei tunne vihaa, hän ei hallitse sitä, ja kun hän ei hallitse sitä, se odottaa tilaisuutta hallitakseen häntä.

Vihaa tuntemattomat ihmiset, kun joutuvat sen kanssa kerran kahden, menettävät itsensä ja elämänsä.

Minun vaakunassani on hopeakenttä ja tyvestä nouseva punainen hansikas, jossa muut sormet nyrkissä mutta etu- ja keskisormu pystyssä harallaan. Sotahuuto: "Sans Egal!"

Anonyymi kirjoitti...

Once again strength is the necessary trait for you to perform any physical task at hand buy lumigan uk These lenses are built to last, but for just how long? Your eye doctor is the best person to advise you on that
) Taking off our shoes invites us to transform ourselves through an ineluctable contact with the ground: once you find your feet, you have to be ready to go where they take you, inside as well as out cymbalta Depression is much more than simple unhappiness
Also there is a limit to how much you can increase your height using this process female pink Viagra Everyone needs to eat while they are sick, and this is critical for anyone with a blood sugar problem
Proper pH balance is essential for preventing bacteria overgrowth, reducing oil production, and skin healing buy generic iressa One that is relatively new, but proven to be highly effective, is based upon a principle known as calorie shifting
But even if this can be very debilitating, there are treatments that can help you cope with problems, stress and anxiety Depakote The problem is that many people suffer in silence

Anonyymi kirjoitti...

tee shirt col tunisien
tee shirt homme marque
tee shirt a floquer

[url=http://www.i99.fr]www.i99.fr[/url]
[url=http://www.j33.fr]impression sur tee shirt[/url]
[url=http://www.i66.fr]tee shirt g star[/url]
[url=http://www.h88.fr]h88.fr[/url]
[url=http://www.h55.fr]lunettes marc jacobs[/url]


tee shirt jeux video
tee shirt sympa
creation de tee shirt

http://www.j33.fr
http://www.i66.fr
http://www.h88.fr
http://www.h55.fr
http://www.i99.fr