30.11.06

Stay chic - ole sairas?


Tänä syksynä kotikaupungin katukuvaan ilmestyi taas yksi mainos. Stay chic, sanoo mainosteksti. Chic on silmissäni enempi sick. Tietysti mainostaja voi puolustautua sanomalla, että kuva ja teksti ovat silkkaa postmodernia vitsailua, jossa asetetaan kyseenalaiseksi sekä tyyli että tyylittömyys kuvaamalla tyylitön typykkä tyylikuteissa yksityistilanteessa. Vitsi ei uppoa minuun. Ei naurata tai edes hymyilytä se, että jälleen yksi laiha puolialaston nainen mutkeltaa tienlaidalla. Seuraavaksi voidaan taas kirjoittaa siitä, miten jo esikoiluikäiset ovat tyytymättömiä kehoonsa, huippumalli on kuollut laihuuteen tai miten sairasta muotimaailman kulttuuri on.

Tällaisena malli on enempi traaginen hahmo, joka yrittää pitää kiinni glamourunelmista – hei minua kuvataan, poseeraan siis, viis siitä vaikka istuisinkin pöntöllä –ajatuskupla leijuu poseeraavan pään yläpuolella. Huippu-urheilijat pissivät harjoituskaudella näyteputkiin, samalla tavalla paparazzi voi yllättää mallin kesken intiimin istunnon varmistaakseen, miten chic tämä itse asiassa on.

Julkisen katseen kohteena pitää täyttää tietyt vaatimukset. Chic on tässä nuori, blondi, ruskettunut ja laiha. Tyyli ei petä, vaikka chic on nolossa tilanteessa, housut kintuissa wc-pöntöllä. Entä jos vaihdetaan blondi brunetiksi, jätetään rusketus väliin, lisätään kolmekymmentä kiloa elopainoa ja parikymmentä vuotta ikää? Miten chic on kuvan nainen silloin?

Minun silmissäni tämä chic nyt on epätoivoisen oloinen tyyppi, sellainen jonka bileputki on jäänyt päälle ja piri polttanut nenäontelot. Vuosia vanhempana, lihavampana ja kalpeampana hän olisi lähinnä huvittava ja säälittävä hahmo. Kun pannaan päähän aurinkolasit, kimalletoppi ja nuo mainoksen buutsit, niin samalla puetaan päälle tiettyä asennetta, ikää ja ruumiinrakennetta. En ole köyhä enkä tylsä enkä lihava, jos käytän xx:n buutseja, saappaitten mukana ostan itselleni hippusen mainoksen mallin rappioeleganssista. Vai saanko? Tahdonko saada? Miksi tahtoisin saada? Miksi mainostaja olettaa, että tahtoisin? Miksi pitäisi milloin tahansa olla valmis kuvattavaksi, katsottavaksi, kohteeksi, arvioitavaksi? Näinkö pitäisi olla, tähänkö minun, sinun, meidän pitäisi varustautua, olemaan alati tietoinen arvostelevasta katseesta? Entä jos jätän finnit peittämättä ja tukan föönaamatta, meikin pois silmistä? Entä jos en tahdo olla chic?

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Rappioeleganssi on osuva sana. Itse miltei hätkähdin mainoksen ensimmäisen kerran nähdessäni. Jotenkin liikuttava on tuo glamour-poseeraus pytyllä istuessa. Tulin ajatelleeksi, että tuota tehdessä mainostoimiston porukalla on ollut tankki tyhjänä.

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin vain, että jos mainoksessa lukisi "Stay sick", se tarkoittaisi "Pysy sairaana".

Luke kirjoitti...

Jep, anonymous... minusta tuo mainoksen tyyppi vaikuttaa olevan henkisesti täysin pihalla, siis jollain tapaa sairas. Siitä siis otsikko. Ja siitä myös ihmettely, mitä on se 'chic', jota haetaan. Mainos muuten kauppaa saappaita, ja niitä ei kuvassa näy, ne ovat mallin kintuille laskettujen housujen peitossa.

Allyalias kirjoitti...

Ennen naista ei päästetty opintojen ja sivistyksen pariin. Nykyään pääsee kun on roikkunut ensin pari tuntia föönin varressa päätään pehmittämässä. Miettikää mikä voimavara kansakunnallemme olisi jos miljoona käsiparia vapautettaisiin tekemään jotain jolla on OIKEASTI merkitystä.

Ps. Minä teen muuten pöntöllä ihan muuta kuin poseeraan...

Outolintu kirjoitti...

"Minun silmissäni tämä chic nyt on epätoivoisen oloinen tyyppi, sellainen jonka bileputki on jäänyt päälle ja piri polttanut nenäontelot. Vuosia vanhempana, lihavampana ja kalpeampana hän olisi lähinnä huvittava ja säälittävä hahmo."

Minun mielestäni kuvan nainen on jo nyt säälittävä hahmo.

Luke kirjoitti...

Liikuttava, säälittävä... mainoksen tyyppihän herättää sympatiaa. Mikä mahtaa olla tilanteen osuus mielikuvissa - vaikea kuvitella yksityisempää hetkeä kuin tarpeillaan oleminen?

Anonyymi kirjoitti...

Rappioeleganssi. Hyvin sanottu. Mikä se sellainen sana oikein on? Mitä se tarkoittaa? Että jos on tietyllä tavalla rappiolla, on tosi makee, mutta jos on rappiolla silleen tavallisesti, plösähtäneesti ja ilman tyylikkäitä vaatteita ja rahaa, on vain sääliteltävä spurgu/nisti/koditon/mikälie syrjäytynyt.
Ou jee.

Hyvä postaus, hyviä huomioita.
-minh-

sikuri kirjoitti...

Luulen, että tässä on kaikenkaikkiaan kysymys siitä, että "raha ratkaisee". Surullista, että nuoret naiset joutuvat olemaan miesten rahanteon välineinä. ja saavat siitä muutaman pennosen itsekin. Lisäksi "suuri yleisö" seuraa perässä. Laihdutusmarkkinat - muoti- - - - loputtomiin. Nyt miehetkin on saatu kiikkiin, vaikkeivat vielä huomaa.

Luke kirjoitti...

Jep, juuri mainoksissa on näitä makeasti merkkivaaterappiolla olevia - ja silloin on mukana ajatus, että se rappio on vapaaehtoinen juttu, josta pääsee pois koska vaan. On cool ja chic näyttää siltä, että on kaksi viikkoa valvonut ja ollut kolme viikkoa syömättä...

Hm, rahanvallalla on helppo selittää kaikkea. Mutta ihmisiä kai on nimettömien 'markkkinavoimienkin' takana?