5.11.06

EI nimi ihmistä pahenna, vai?

Nono jutustaa seuraavaksi nimistä: nimimerkeistä, bloginimistä, lempinimistä, haukkumanimistä, taideteosten nimistä, nimien etymologiasta, nimenvaihdosta...

Nimi on usein se ensimmäinen mielikuvia herättävä tieto uudesta ilmiöstä. Vaikka asiaa ei tuntisi mitenkään, sen nimen tunteminen saa aikaan tiettyä tunnistamista. Haluaisin matkustaa Havannaan, sillä pelkästään nimen sointu on korvissani lempeä, lämmin ja keinuva. Samoilla – irrationaalisilla – perusteilla Connecticut ei kiinnosta. Minun puolestani saa jäädä väliin paikka, jonka ääntäminen muistuttaa yhtä aikaa konia, kutistamista ja ruohonleikkurin säksätystä.

Kysymmekin teiltä, hyvät lukijat:

Haluatko paljastaa blogisi nimen taustoja? Oletko käynyt henkistä kädenvääntöä bloggaamisesta henkilötodistukseen merkityllä nimelläsi? Minkä nimen itse olisit valinnut itsellesi, jos vanhempasi olisivat sinulta kysyneet? Tai oletko valvonut yökausia miettien, mikä jälkikasvulle (tai blogille, tai novellin/romaanin/kappaleen henkilölle) nimeksi? Oletko viehättynyt jostakin teoksesta nimen perusteella ja lähemmässä tarkastelussa hämmästynyt yhteensopivuutta (tai yhteensopimattomuutta)? Kerro meille nimikokemuksistasi sähköpostiin osoitteella nonotoimitus@hotmail.com

Kuvalähde: http://www.sxc.hu/photo/650192

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä ei todella todista sananlaskua todeksi, mutta en malta olla kertomatta, että täällä Michiganissa erään naapurimme nimi on "Goodenough". Hän on farmari ja halusi vuokrata maamme viljelyyn. Sovittiin asiasta. Mr. Goodenough oli hauskansorttinen puhelia juttumies ja hän saattoi seisoa keittiön oviaukossa "juuri kiireesti lähtemäisillään" tunninkin verran. Ennen pitkää hänen traktorinsa pysähtyi keskelle peltoa ja seisoskeli siinä pari viikkoa. Hommasta ei tullut mitään, mutta hän oli Mr. Kyllinhyvä, Mr. Goodenough.