17.10.06

Irstaus ja elokuva


Pyysimme kahta toisilleen tuntematonta mediaopettajaa, turkulaista Tommia ja rovaniemeläistä Medistä käymään sähköpostikeskustelua elokuvien irstaudesta. Nyt kaikkien luettavissa oleva keskustelu on käyty 21.- 26.9.2006.1.


(Tommi) Turussa. Työhuoneen ikkunaan tuijottaessa. Torstai.


Olen miettinyt irstautta paljon. Olen miettinyt irstautta elokuvassa. Olen miettinyt, miten kuva voisi olla irstas. Kysehän on valosta. Toisaalta koska valo on se, joka paljastaa kaikki irstaudet, voi elokuvaakin pitää irstaana - mutta ehkä kattokruunuakin.


Tavallisesti irstaaksi laskettaneen ensi sijassa seksiin ja pornografiaan liittyvät kuvat, vaikka irstaus elokuvassa kyllä liittyy muunkin kuin paljaan pinnan näyttämiseen. Kyse on joka tapauksessa juuri pinnasta, itsestäänselvyyksien painokkaasta, itseisarvoisesta näyttämisestä.


Tällaiseen pinnan estetiikan irstauteen liittyy olennaisesti myös tapa, jolla pinta kerrotaan – vaikka ennemminkin kyse on näyttämisestä eikä niinkään kertomisesta. Viittaan Hollywoodin klassiseen elokuvakerrontaan, jonka keskeinen sääntö on syyn ja seurauksen logiikan rikkumattomuus sekä se, että pahan on saatava palkkansa.


Kuvatut kohteet eivät sinänsä ole irstaita ennen kuin leikkaaja on tehnyt työnsä ja valtamedian silmät on leikatun kokonaisuuden irstaaksi määritellyt. Oleellista onkin se, kuka määrittelee sen, millainen on paha henkilö, jonka on saatava palkkansa. Siis kysymys on tuotannon vallasta ja rahanvirtoja seuraavista median kätyreistä.


Sukupuolielinten näkyminen elokuvassa ei ole irstasta, mutta sen määrittäminen irstaaksi on irstasta.


2. (Eero) Rovaniemellä. Keittiön pöydän ääressä. Sunnuntai.


Niin, taitaa olla katsominen yksi irstailun muoto. Ja sitähän koko elokuva on, katsomista.. Jo mykkäelokuvan ajalla tehtiin paljon mukamoralisoivia elokuvia kaikenlaisista irstailun muodoista, koska silloin voitiin myös näyttää niitä. Eikä siitä ole varmaan vielä kovin kauas edetty.


Tuli tuosta kirjoituksestasi mieleen yksi elokuva, joka ihan oikeasti pyrkii asiaa pohtimaan.


Martin Scorsesen Taksikuski (1976) on sellainen. Katolisen kasvatuksen saanut ja pappisuraakin harkinnut Scorsese teki elokuvan ankaran kalvinistin Paul Schraderin käsikirjoituksesta. Taitaakin olla niin, että mitä ankaramman moraalikäsityksen vaikutuksessa on kasvanut, sitä enemmän näitä asioita pohtii.


Taksikuskissa metodinäyttelijä Robert DeNiro näyttelee unettomuudesta kärsivää taksikuskia Travis Bickleä, jota suurkaupungin irstaus alkaa pakkomielteenomaisesti häiritä. Taitaa elokuvan syntinen suurkaupunki olla kuitenkin Travisin oman psyyken symboli. Väkivaltaanhan se johtaa, jos ei viettejään osaa käsitellä. Are you talking to me?


Paul Schrader käsitteli aihetta vielä omassa ohjauksessaan elokuvassa Hardcore (1979), jossa keskilännen uskovaisen miehen (Schraderin alterego?) tytär joutuu töihin pornobisnekseen ja isä lähtee tätä pelastamaan ja tietysti kohtaamaan omat demoninsa. Nyt ei kukaan enää tekisi sellaista elokuvaa. Porno ei ole enää pornoa vaan ”aikuisviihdettä” ja sen kuluttaminen kuuluu arkipäivään. Taitaa ylensyöntikin olla nykyään paljon pahempi kuolemansynti kuin irstailu.


3. (Tommi) Turussa. Saman ikkunan edessä. Maanantai.


Jos katsominen on irstailua, niin kannattanee miettiä, miksi näin on. Mikä tekee katsomisesta irstailua? Voyeurismia lienee aina pidetty irstaana ja epäilyttävänä, mutta koska tämän päivän kokemuksemme suurelta osin perustuvat silmän valtaan, niin kai me kaikki olemme irstailijoita. Ja tosiaan myös elokuvan katsoja on aina tavallaan tirkistelijä. Ikään kuin elokuvaa katsoessamme tirkistelisimme toisten elämää avaimenreiästä.


Mutta kysymys liittyy mielestäni ennen muuta valtaan esittää jokin jollakin tavalla. Nimenomaan tuo esittämisen tapa tekee meistä katseeseen nojaavia tirkistelijöitä – kuten Travis Bicklestäkin. Jean Baudrillard käyttää asiasta ilmaisua ”läpinäkyvyyden rivous”, jota luonnehtii syvyydettömyys, pinnallisuus, joka saa kaiken tuntumaan läheiseltä. Aivan kuin katsoisimme kaikkia asioita lähikuvassa, kuten Bickle omaa peilikuvaansa.


Kyse on kuitenkin aina spektaakkelista, joka on jonkun toisen rakentama. Katseestamme tekee irstaan katsettamme ohjaavat rakenteet kuten elokuvan kerronnalliset ratkaisut, joiden avulla teemme päätelmiä näkemästämme. Kysymys on kuitenkin vallasta myös katsojan tasolla: me emme ole katsojina taustoiltamme samanlaisia, ja siksi jokin asia on irstasta jollekin mutta tavallista kauraa toiselle.


Eräänlainen ääriesimerkki voisi olla Pasolinin Saló, Sodoman 120 päivää (1975). Yhteiskunnan valtaapitävät miehet näyttäytyvät elokuvan fiktiossa äärimmäisen vastenmielisinä, mutta kyse on kuitenkin fiktiosta. Elokuvan irstaudesta on vedetty paralleeleja fasismiin Mussollinin valtakauteen. Läpinäkyvyyden rivoudessa kuvista saadut kolhutkin osuvat (kenen tahansa) omaan nilkkaan. Valtaa ei saa moisella, vallitsevien normien mukaan perverssiksi kuvatulla tavalla sohia: elokuvan esittäminen kiellettiin monessa maassa (esim. Suomessa levitykseen vasta 2001) ja ohjaaja murhattiin heti ensi-illan jälkeen. (Kuka nyt omalle irstaudelleen nauraisi?) Murhan yhteydessä uskomukset jonkinlaisesta salaliittoteoriasta ovat voimissaan…

Spektaakkelin, yhteiskuntarakennelmien on pysyttävä pystyssä fiktiossakin. Se on irstasta. Tämän mukaan epäilyksesi siitä, että ylensyönti olisi pahempi kuolemansynti kuin irstailu, pitää paikkansa. Tosin valmiiden rakennelmien syöttäminen ajaa meidät irstaiksi ylensyöjiksi. Irstaus ei siis kuitenkaan aina synny vasta katsojan silmässä. Meille näytetään asioita, jotta emme näkisi jotakin muuta? Mitä irstas läpinäkyvyys estää meitä näkemästä?


4. (Eero) Rovaniemellä. Olohuoneen sohvalla. Jälleen sunnuntai.


Kuule Tommi, tajusin juuri että irstauslaarini taitaa olla tyhjä. En oikein löydä viisasteltavaa aiheesta enää. Elokuvissa taitavat tabut olla nykyään aivan muualla ja irstauden käsitteen laajentamista johonkin modernimpaan en osaa tehdä. Enkä osaa vastata tuohon viimeisessä kappaleessasi esittämiisi kysymyksiinkään. Taitaa kyllä olla taas yksi kuolemansyntikin tässä takana. Laiskottelu.


Mutta juuri kun ajattelin ja kirjoitin, että kaikki on nähty elokuvissakin, pääsi tositelevisio hätkähdyttämään. Minua ja toivottavasti kaikkia muitakin, jotka sen näkivät.


Big Brotherin talossa nähtiin jotain, joka näytti hyväksikäyttöyritykseltä. Toivon todellakin, ettei kyynisinkään BB-tuottaja innostunut tästä potentiaalisena katsojalukunostattajana. Toivon todellakin, että katsojat ajattelevat mitä näkivät muutenkin kuin pelin osana.


Humalainen riisumassa sammuneen housuja oli järkyttävää katsottavaa. Irstasta?Jätän Tommi, sinulle loppusanojen kirjoittamisen. Seuraava aiheemme on toivottavasti sellainen, että saamme rajumpia näkökulmavaihdoksia aikaan. Olkaapa ihmisiksi siellä Turussa!


5. (Tommi) Turussa. Ikkunan takana puut vaihtaneet väriä. Tiistai.


Kertookohan se mitään elokuvan ja irstauden suhteesta, että meidän irstauslaarimme on tyhjä? Se voisi kertoa enemmän meistä mutta tuskinpa vain. Viimeksi esittämäni kysymys jäänee vaille vastausta: läpinäkyvyyden taakse ei voi nähdä, koska kaikki nähtävä kelluu pinnalla. Voimme silti yrittää nähdä mekanismeja, joilla pinta pannaan toimimaan ja joilla meistä tehdään ylensyöjiä.


Jotenkin tuntuu, että tästä aiheesta olisi paljonkin kirjoitettavaa, jos olisi aikaa paneutua asiaan erilaisista näkökulmista. Nyt olemme ehkä jääneet pääosin kuvailun tasolle. Alku se on sekin, mutta oikeastaan vasta tuota mainitsemaasi viisastelua. Ehkä syynä on laiskottelu, ehkä ympäröivää arkea joka tasolla määrittävä irstaus. No, taas päädyin tyhjään tokaisuun. Vai onko niin, että asiat muuttuvat irstaiksi vasta, kun niiden sanotaan olevan irstaita.


Lopuksi vielä yksi esimerkki. Mainitsit Big Brotherin, jota minä en oikein pysty katsomaan. Se on niin katsojaa aliarvostavaa ”viihdettä”, että ohjelman tuottajia voi sanoa irstaiksi. Muuten Ben Eltonin romaani Tappavan kuuluisa (2001, suom. 2003) on tästä mukava fiktiivinen esimerkki. Minun esimerkkini ei kuitenkaan ole Big Brother vaan sunnuntaina televisioidut Miss Skandinavia –mittelöt. Oli kammottavaa katsoa Jani Sievistä haastattelemassa missikandidaatteja. Sievinen seisoa tapitti täysissä pukeissa rusetti tiukasti kaulassa haastelemassa tyhmiä paperinmakuisia kysymyksiä bikineissä hetkuville naisille. Missikisojen asetelma osoitti yhteiskuntamme perustan, jota tuotetaan kaikenlaisissa audiovisioissa, niin Big Brotherissa, missikisojen televisioinneissa kuin elokuvissakin. Sanottakoon loppusanoiksi, että raapimaamme elokuvan (ja yleensä kuvan) irstautta kannattaisi tarkastella enemmänkin. Ehkä senkin aika vielä tulee.
Artikkelin valokuva: Bubbels/Stock.xchng

13 kommenttia:

Tui kirjoitti...

Kiitos kiinnostavasta ja ajatuksia herättävästä keskustelusta mediaherroille!

Irstaudessa on kyse "pinnasta, itsestäänselvyyksien painokkaasta, itseisarvoisesta näyttämisestä". Kyllä, tämä on yksi irstauden muoto. Se on vähättelelyä, asioiden muuttamista yksioletteiseksi, vaihtoehtojen minimointia.

"Porno ei ole enää pornoa vaan ”aikuisviihdettä” ja sen kuluttaminen kuuluu arkipäivään. Taitaa ylensyöntikin olla nykyään paljon pahempi kuolemansynti kuin irstailu." Niin totta. Pornon arkipäiväistyminen ei poista sen lieveilmiöitä, vaan lisää kysyntää ja riistoa riistoa.

Maria kirjoitti...

Miksi pornoa tulee vähän joka tuutista? Miksi mainoksetkin ovat "pornoistuneet"?

Rita Mentor kirjoitti...

Selitän käsitteen irstas itselleni tähän tapaan:

Asteikon yhdessä päässä on erotiikka ja siitä eteenpäin seksi ja toista päätä lähestyttäessä porno ja sitten siellä toisessa ääripäässä irstaus.

Irstaus yhdistyy mielessäni rumaan, täysin rakkaudettomaan, öklöttävään ja vinoutuneesti herkuttelevaan pornoiluun. Siitä on kaukana tervehenkinen seksi-iloittelu tai hurmaavan huumaava erotiikka. Se ei ole pelkästään rumaa ja raadollista vaan myös ilkeää ja tunteetonta, psykopaattien ja minähäiriöisten touhua.

Pitääpä tutkia mitä sanakirjat tarjoavat selitykseksi. Sana on ollut minulle tuttu siitä lähtien kun kuulin se yhdeltä uskovaiselta ystävältäni. Ei oikein omaa jokapäiväistä sanastoani, kuten ei synti tai hyvekään.

Tommi kirjoitti...

Irstaus liitetään mielestäni turhan usein pelkästään pornoon. Tietenkin porno sujauttaa näpsäkästi irstauden laariin, mutta silloin kyse on helposti pelkästä paheksumisesta. Olisi ennemminkin tärkeätä tarkastella ja purkaa rakenteita, jotka pornoa tuottavat ja tarvitsevat. Olennainen kysymys on myös se, mihin nuo "rakenteet" pornoa tarvitsevat. Aivan selvää ei myöskään ole, mitä porno oikeastaan on - varsinkaan silloin, kun puhumme irstaasta pornosta. Voisiko se olla suhteellista?

Rakenteisiin liittyen kiinnostavaa on pohtia myös sitä, haluammeko me pornoa vai pannaanko (!) meidät haluamaan sitä.

Marian kysymykseen, miksi pornoa tulee joka tuutista, on vaikea vastata. Minä en ainakaan siihen kykene. Ja tyhjentävästi tuskin kukaan muukaan. Erilaisille vastauksille voi hakea vaikka Jokapäiväinen pornomme -teoksen (Vastapaino 2005) artikkeleista.

Tui kirjoitti...

Minusta Marian kysymys ja Tommin kysymykset pornoa tuottavista rakenteista ovat lähes rinnakkaiset. Vastaa toiselle, niin toisenkin vastauksiin saattaa löytyä vastauksia. En tiedä vastauksia, mutta luulen, että rahalla on asian kanssa aika paljon tekemistä.

Tommi kirjoitti...

Tui, en halunnut vastata, että syynä on raha. Se tuntuu liian helpolta vastaukselta.

Vaikka raha on varmasti syynä, jokin "rakenteissa" (mitä kaikkea rakenteilla tarkoitetaankaan) on taas syynä siihen, että pornoa on joka puolella. Jos arkemme on pornoistunut, niin milloin se on tapahtunut? Vähitellen ainakin.

Todennäköisesti me myös oletamme näkevämme sitä kaikkialla. (Olettaminen ei tässä tarkoita haluamista.) Me olemme "oppineet" pornoon. Meidät on viety pornoon. Jokin johtaa katsettamme...

TILKKU kirjoitti...

Vietti, sukuvietti, seksuaalisuus on ihmisellekin luontaista. Sen kaupallinen hyväksikäyttö mielestäni alkoi (en mene antiikkeihin asti) elokuvan myötä. Ohjaajan tarvitsi saada katsoja kiinnostumaan , shokeerata myydäkseen hyvin. Kerta kerralta enemmän tarvittiin. Näytetään pintaa, vihdoin aktia. Enemmän ja enemmän, rohkeammin ja rohkeammin. Kassakoneet kilisevät. Mainostaja huomaa tilaisuutensa. Sama tarina: yhä enemmän ja enemmän tarvitaan huomion herättämiseen. Kaikki alkaa näyttää seksuaaliselta, ylen seksuaaliselta ja vihdoin pornografiselta. Halpaviihde on tajunnut tilaisuutensa.
Mutta MIKSI tämä kaikki menee kaupaksi? Luulen, että jossain miehisen mielen takapajukossa on muokattu asenne, että mies on mies vasta, kun sillä aina seisoo. Ja seksuaalisesti stimuloivat elokuvat ja mainokset edistävät tätä. Mutta kuten inflaation lähestyessä tarvitaan enemmän ja enemmän. Lopulta manataan seksuaalinen lataus lääkkeillä ja huumeilla esiin, jos pornofilmit eivät auta.
Naiset! Hollywood Avenue aamu-kuudelta on täynnään "wanna-be" tähtösiä - nuoria tyttöjä - jotka saavat lyhyen kyydin hienossa limossa. Heidän rintojaan ei tuottaja jouda näkemään, eikä muutakaan "edustavaa". Hän haluaa, että hänestä imaistaan mehut siinä ja silloin, sitten vetska kiinni ja töihin - tekemään pornokuvia. Ja jotkut meistä jopa maksavat niistä.
Kuten nuoret miehet sanoivat, meille syötetään ja me otamme vastaan, turrumme, suostumme käyttämään rivoa kieltä, lapsemme toistelevat V-sanoja, kuten vanhempansa. Tarttuu kuin siirappi, jos ei viitsi ajatella.

Tui kirjoitti...

Raha on tietysti helppo vastaus, mutta se taitaa silti olla päämotivaatio. Miksi jotkut ovat valmiita hankkimaan rahansa pornon tuottamisesta - ja nyt puhun nimenomaan pornoportaan ylemmillä askelmilla olevista, en niistä jotka tavalliselle kuluttujalalle näkyvät - sitä pitäisin eräänä irstauden muotona. Porno vetoaa vietteihin aivan kuten Tilkku sanoi. Siten on helppo kääräistä rahaa.

Ehkä pornoistuminen on todella alkanut elokuvista niin kuin Tilkku sanoi. Luultavasti tarkoituksena ei ollut mainosmaailman pornoistuminen, muiden tuleminen samoille apajille, mutta niin vain kävi. &0-luvun vapautuminen lienee yksi syy. Rakenteita voisi todellakin purkaa ja katsoa mitä löytyy.

Tommi kirjoitti...

Jos pornoistuminen on alkanut elokuvista, niin milloin alokuva on "alkanut"? Ennen elokuvaa on ollut kuvallista kulttuuria vaikka kuinka kauan.

medis kirjoitti...

Minulla ei ole mitään älykästä sanottavaa, taisi niitä pornokuvia olla jo Pompeijin seinilläkin ja kun kristillistä kulttuuria ei ollut, niin siihen suhtauduttiin kai aivan eri tavalla. En tiedä.
Nuoreksi mieheksi kun kutsuttiin, niin se lämmitti, ;@)
(kai se tilkku meitä tarkoitti?)

Tui kirjoitti...

Joo, Tommi ja Medis, totta. Jo Pompeijin seinissä taisi olla kaikenlaista. Mutta elokuva liikkuvana kuvana saattaa vedota voimakkaammin kuin staattinen kuva. Niin kuin Tommi kirjoitti, irstaus ei liity pelkästään paljaan pinnan näyttämiseen. Se on näkökulma asioihin ja ihmisiin, kapea sellainen.

En usko, että irstautta pystyy yksiselitteisesti määrittelemään. irstauden näkeminen kiinni näkökulmasta, yhdelle irstasta, toiselle taidetta, kolmannelle silkkaa campia.

TILKKU kirjoitti...

Niinpä, kuvia on ollut jo hamassa, mutta se levikki? Elokuvat- TV - Videot.
Kiitos, NUORET MIEHET, kommenteista ja keskustelusta!

sikuri kirjoitti...

Keskustelu saattaa olla lopuillaan aiheesta, mutta en malta olla lisäämättä, että spekuloinnin sijaan meidän tulisi kääntää energiamme reaaliseen nykyhetkeen. Olen ollut "otettu" siitä, miten kielenkäyttö Suomessa on luisunut runsaaseen V-sanojen käyttöön. Kun ihmettelin sitä, joku vastasi: - Jos olisit täällä, et edes huomaisi . . .
En sano, etten itsekin päästele jonkin mojovan kirosanan tarpeen tullen, mutta se ei ole naisen sukuelin. Vaikka tämä on pientä pornoilua, se avaa tietä asenteelle, jossa sukupuolielimet ovat päivän sana. JOLLEKULLE se ei merkkaa mitään, mutta kun lapset oppivat tällaista kielenkäyttöä jo ensimmäisinä sanoinaan, millaisia arvoja he kehittävät. Porno on pornoa, vai? Miksi vetää lokaan ihmisten parisuhteen tärkeä ja nautittava, kaunis asia? Siksikö, että vapauden nimissä voidaan tehdä mitä vaan?
Mielestäni runsas V-sanojen karjahtelu on suomalaisen frustraation ilmaisu, ja tietenkään uskonnosta luopuneelle "perkele" ei riitä. Palataanko tässä "Äidin helmaan"?
Sopisi muistaa, mistä me kukin olemme tulleet.