13.10.06

Totoro on hurmaava hirviö



Hayako Miyazakin Naapurini Totoro on vihdoin saatu Suomenkin elokuvateattereihin - oli jo korkea aikakin.

Elokuva on nimittäin kiistatta animen klassikko sekä Japanissa että maailmalla, ja saanut ensi-iltansa jo 80-luvulla. Suomessa se on aiemmin nähty televisiossa, mutta laajempaan levitykseen se on uskallettu laittaa vasta nyt, kun muut Studio Ghiblin animaatiot ovat menestyneet meillä.

Elokuvassa 11-vuotias Satsuki ja 4-vuotias Mei saapuvat isänsä kanssa asumaan autiotaloon Japanin maaseudulle kolmestaan, koska tyttöjen äiti on sairaalassa. Äitiä on ikävä, mutta onneksi takapihalta löytyy polku metsän salaiseen osaan Totoro-nimisen metsänhengen luokse. Totoro on pörröinen ja sympaattinen otus, valtava mutta ystävällinen.

Elokuva etenee hitaasti. Juoni ei ole yhtä tiivis ja ehjä kuin monissa Miyazakin tuoreemmissa elokuvissa. Totoro on selkeämmin lasten elokuva kuin aiemmin Suomessa nähdyt Porco Rosso, Henkien kätkemä ja Liikkuva linna. Mitään kovin dramaattista ei tapahdu. Pienien ja arkistenkin asioiden kuvaamiseen käytetään runsaasti aikaa. Toisaalta nimenomaan tässä näkyykin Miyazakin nerous, yksityiskohtien tarkkuudessa.

Olen aiemminkin ajatellut, että ainakin osa studio Ghiblin elokuvien viehätyksestä syntyy siitä, että ne voivat yllättää katsojansa koska tahansa.

Tarina ei etene sitä tutuinta Aristoteleen auraamaa latua pitkin; yksiulotteista pahaa ei ole, mikä tahansa ratkaisu on mahdollinen. Olen aiemmin syyttänyt tästä kulttuurieroja.


Totoroa katsellessani ajattelin, että ehkä kysymys on pikemminkin lapsen ja aikuisen maailman välisistä eroista. Totorossa asioita onnistutaan tosissaan tarkastelemaan tarhaikäisen tasolta. Maagiset asiat eivät ole sen ihmeellisempiä kuin muutkaan, koska kaikki maailmassa on uutta ja käyttäytyy arvaamattomasti. Esimerkiksi kodin osoittautuminen kummitustaloksi ei yllättäen olekaan pelottavaa vaan pelkästään kivaa. Äkillinen kompastuminen ja putoaminen karjuvan hirviön niskaan on riemastuksen aihe.


Hahmoina Totoro, kissabussi ja muut metsän öllinkäiset ovat ihastuttavia. Erityisesti minua viehättävät Susuwatari, eräänlaiset liikkuvat hiilenpalaset, jotka asuvat tyhjissä taloissa ja kehräävät nurkkiin pölyä. Samanlaisia pikkuotuksia näkyy myöhemmin myös Henkien kätkemässä - vielä kun keksisi, millä ne saisi karkotettua omasta asunnostaan.




Nausicaa.net - fanisivusto englanniksi
Online Ghibli - toinen englanninkielinen sivusto
Totoro suomenkielisessä wikipediassa
Maahantuoja Cinema Mondon sivut
Studio Ghiblin viralliset sivut - komeaa katsottavaa, mutta japaniksi



Käsi ylös, kuka muu on jo ehtinyt katsoa Totoron? Mitä piditte?

8 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Viikonloppuna olisi tarkoitus mennä katsomaan Totoro. Henkien kätkemä ja Liikkuva Linna olivat upeita, tuota Porco Rossoa en olekaan nähnyt.
Kiitos linkeistä!

Valpuri kirjoitti...

Pitää vielä sen verran sanoa, että herra Miyazakin varhempiakin tekosia olisi kiintoisaa saada enemmän Suomeen. Esimerkiksi myöskin 80-luvulla valmistunut Laputa on hieno.

Olen pari viikkoa tuijottanut studio Ghiblin leffoja dvd:ltä (kiitos lainasta kollegalle), kaikki eivät ole nerokkaita, mutta kyllä niissä jokin vain kiehtoo.

Rune kirjoitti...

Moi.
Mulla oli videolla aikoinan Punainen sika mutta sitten lainasin sen jollekin ja se hävisi sen sileän tien...kismittäää...Osaako joku sanoa mistä sen saisi???

sikuri kirjoitti...

Valpuri, tuo huomiosi lasten maailman erilaisuudesta on varmastikin totta. Se mikä aikuista jo kauhistuttaa, on lapsesta jännää ja hauskaa. Vrt. Grimmin sadut. En ole elokuvissakävija, mutta pidän silmällä Totoron liikkeitä video-tasolla. Kiinostuin. Kiitos esittelystä!

SusuPetal kirjoitti...

No niin, nyt on Totoro nähty. Pidin kovasti -hetken rauha kaupungin hälystä. Todellisuus kyllä pläjähti vasten kasvoja, kun tuli ulos leffateatterista ja vastaan käveli satoja ihmisiä stockmannin keltaiset hullun kassit käsissään. Kontrasti elokuvan rauhalliseen, viipyilevään, elämän iloiseen ja toiveikkaiseen tunnelmaan oli kohtalainen:)
Pidin kyllä enemmän Liikkuvasta Linnasta ja henkien kätkemästä -tämä Totoro oli enemmän pienten lasten elokuva, vaikka en kovin aikuiseksi itseäni tuntenutkaan sitä katsoessani! Teki mieli kirkua sisarusten kanssa:))

Johannes Knektman kirjoitti...

Minulla on tuo Totoro devarina (Itse asiassa minulla taitaa olla kaikki saatavilla olevat Miyazakin animaatiot devareina), mutta pitäisi varmaan käväistä katsomassa se leffateatterissa.

Julia kirjoitti...

Mä oon nähnyt Totoron varmaan 15 kertaa, kuten myös Henkien kätkemän, Laputan, Nausicaan, Princess Mononokeen, Liikkuvan linnan, Kiki's Delivery Servicen ja Punaisen sian. Olen siis aivan Miyazaki-fani! Henkien kätkemä on näistä mielestäni selvästi paras, mutta Totoro saa paljon pisteitä hyväntuulisuudestaan. Se kuljettaa takaisin lapsuuteen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Pyh, kökkö elokuva. Tylsä kuin mikä.