24.10.06

Laiskuudesta ja joutilaisuudesta


Laiska, laiskamato, laiskanläntä, laiskanpulskea, laiskiainen, laiskimus, laiskuri, lorvailija, lorvi, vetelys, tyhjäntoimittaja.

Laiskuus, joutilaisuus? Laiska, joutilas? Sanat soivat korvissani erilaisin painotuksin. Niitä käytetään usein toistensa synonyymeina, mutta niiden välillä on eroa. Laiskuus on negatiivista, joutilaisuus positiivista. Nykysuomen sanakirja vahvistaa asian. Laiska on muun muassa haluton työntekoon, veltto, vetelä, saamaton ja mukavuutta rakastava. Joutilas puolestaan toimeton ja vapaa.

Laiskuus on aktiivinen sana. Laiskotella, olla laiska on tekemistä, tietoista valintaa olla tekemättä mitään. Joutilas on näennäisesti passiivisessa lepotilassa, ikään kuin valmis tekemään jotain kunhan työ kohdalle osuu. Useimmat meistä ovat mieluiten toimettomia ja vapaita kuin saamattomia ja velttoja.

Pahimmillaan laiskuus on velvollisuuksien laiminlyömistä, välinpitämättömyyttä, toisten huomioonottamattomuutta, itsekkyyttä. Välinpitämättömyys liittyy ennen kaikkea henkiseen laiskuuteen, haluttomuuteen ottaa selvää asioista, haluun olla tietämätön. Laiska kieltäytyy. Laiska ei piittaa.

Joutilaisuus ei ole passiivisuutta. Näennäisessä tekemättömyydessä voi muhia suuria ajatuksia, löytämisen mahdollisuuksia, uusia oivalluksia. En usko monenkaan taideteoksen tai tutkimuksen syntyvän ilman joutilaisuuden mahdollistamaa oivalluksen tilaa. Joutilaisuus valmistaa ideoille tietä, mahdollistaa niiden kypsyttämisen. Se on positiivinen tila. Joutilaisuus ja laiskuus ottavat toisistaan mittaa, kun tulee aika toteuttaa ideoita. Muuttuvatko hiljalleen kypsytetyt ideat toiminnaksi vai ottaako laiskuus vallan?

Kirjoittaja: Tui

10 kommenttia:

sikuri kirjoitti...

Kun katselemme pientä lasta, se puuhaa, touhuaa, kunnes kuukahtaa puurolautaselleen (olettaen, että se on terve). Mitä tapahtuu, kun luontainen uteliaisuus ja tiedonhalu vähenee. Silloin alkaa matka kohti laiskuutta, ellei motiiveja löydy. Tahtoisin uskoa, että laiskoja ihmisiä ei todella olekaan, heiltä vain puuttuu motivaatio ja päämäärä, ehkä tilaisuus. Omalta kohdaltani toivotan joutilaisuuden kunniaan kontra länsimainen vinha juoksu asian kuin asian perässä.

Rita Mentor kirjoitti...

Tervehdys mainioiden artikkelien kirjoittajille ja kommentoijille

Viimeaikainen hiljaisuuteni on saattanut vaikuttaa laiskuudelta tai joutilaisuudelta tai turtumukselta. Paljon on kiinni siitä miten asioita katselee. Ihminen voi ulospäin näyttää joutilaalta vaikka hän tekee ankaraa ajattelutyötä. Joku tosi ahkeran näköinen huitelee vain silmänlumeeksi eikä oikeasti saakaan mitään aikaan.

Verrattomia kirjoituksia, näkökykyisiä kommentoijia, monipuolista keskustelua,,, Tänne voisi jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta pakko siirtyä päivän töihin. Olohuoneen sohvalle ajatustyötä tekemään.

Tui kirjoitti...

Joskus kauan sitten luin pienen jutun, jossa opettaja näytti pienille koululaisille kuvia ja oppilaiden piti valita työ- ja rentoutumiskuvat. Yksi lapsi valitsi työksi kuvan, jossa oli lukeva mies ja levoksi puita pilkkovan. Opettaja antoi miinuksia tajuamatta, että lapsen isä oli professoti, joka työskenteli mietiskellen, ulkoisesti joutilaana.

Valpuri kirjoitti...

Joutilaisuus on ihana, luova tila - laiskuus turtumista ja kutistumista. Kun jotenkin osaisikin tasapainoilla, joskus, jossain.

Luke kirjoitti...

Sikurin kuvaamaa lapsen innon katoamista voi selittää asennemuutos: uteliaisuuden sijaan "pitäisi", "on pakko" ja "en taida osata". Lapsena on vapaampi tekemään tyhmiä kysymyksiä ja touhuamaan juttuja, joiden lopputuloksesta tai onnistumisesta ei ole varmuutta. Aikuis-tekeminen on rajoittunutta ja moni arvostelee itseään ankarasti - äkkiähän sitä tekemisestä katoaa riemu.

Aikuisilla on kummallinen käsitys siitä, että aika pitäisi käyttää hyödyksi (hm, ensin pitäisi määritellä hyöty). Sattuneista syistä vietän viikosta aika monta tuntia matkustamalla liikkuvissa vempeleissä. Olen alkanut kovasti pitää siitä: niitä aikoja ei tarvitse käyttää "hyödyksi", voi olla vaan, jos ihan hurjaksi heittäytyy, niin voi vähän ajatella tai lukea, mutta kaikki tekemiset ovat joko takana (siellä mistä on lähtenyt) tai edessä (siellä minne on menossa).

Maria kirjoitti...

Joskus joutilaisuus ahdistaa, joskus se tuntuu hyvältä. Kuinkahan paljon työssäkäyvällä, perheellisellä (nyky)ihmisellä on aikaa olla jouten? Uskoisin joutenolon lisäävän elämänlaatua. Ehkä joutenolo on monille luksusta.

Obeesia kirjoitti...

Ihminen tarvitsee tilanteita, joissa ei voi tehdä mitään järkevää.

Olen huomannut junamatkat oivallisiksi rauhoittumisajoiksi,varsinkin jos ei ole edes lukemista mukana.

Myös sähkökatkot ovat hankaluudestaan huolimatta terveellisiä. Nykyaikaisissa talouksissa ei voi tehdä juuri mitään hyödyllistä ilman sähköä. Toki kynttilänvalossa voi lukea tai soittaa pianoa, mutta parempi on vain istua hiljaa nojatuolissa ja antaa ajatusten kulkea.

Ei muuten ole ihan helppoa olla vain.

Tui kirjoitti...

Joutenolo on hankalaa, jos tekemisen odotukset ovat koko ajan niskassa. Joutenolo on hyödyllistä, se on lepoa ja ajatusten tankkausta.

sikuri kirjoitti...

Lisäisin vielä, että aikuisten maailmassa ja varsinkin nykyajassa tekemisen päämäärä ja sen saavuttaminen (mahd. nopeasti)ovat tärkeitä, kun taas lapselle ITSE TEKEMINEN on tärkeää. Mitä siitä sitten tuleekin, jää nähtäväksi. Liekö tätä hiukan taiteilijankin työssä. Jos rauhoitumme nauttimaan tekemisestä, on tuloskin yleensä parempi.

maijamuru kirjoitti...

Joutilaisuutta on montaa sorttia. Se voi olla pelkkää lepoa ja tarpeellista voimien keruuta. Luova prosessi vaatii toisenlaista joutilaisuutta, jotta ajatukset ja alitajunta voivat rauhassa työskennellä ja ratkoa ongelmia. Sen jälkeen, ajatuksen ja intuition pohjalta, itse tekemisprosessi nousee tärkeäksi ja myös uutta synnyttäväksi.
Joutilaisuuden ja ahkeruuden välinen ristiriita on yhäkin olemassa. Ahkeruus on hyve ja joutilaisuus usein vieläkin kyseenalaista. Jos ei ympäristö normita, niin normittaa oma opittu asenne.